Uusi Harhakuva lähestyy nopeasti!
Kirjoitettu 22.02.09
Viimeisten viikkojen aikana töitä on tehty todella paljon ja asiat ovat edenneet jopa yllättävänkin nopealla tahdilla. Julkaisuun suunnitellut toiminnot on lyöty lukkoon, joten tästä eteenpäin edessä on rankkaa työtä ominaisuuksien toteutuksen ja testauksen parissa. Nykyistä laajemman betatestausvaiheen onkin tarkoitus alkaa välittömässä lähitulevaisuudessa.
Paljon puhutun näyttely-ominaisuuden toteutus on vienyt leijonanosan varsinkin juuri kuluneesta viikosta. V3:n myötä käyttäjille tarjotaan siis mahdollisuutta yhdistää kuvataide-, musiikki ja kirjallisuustöitään kokonaisuuksiksi. Haastavinta työssä on ollut suunnitella kokonaisuus, jota on yhtä aikaa tehokas ja helppo käyttää. Luomamme järjestelmä onkin muotoutunut varsin näppäräksi ja tiedänkin, että Harhakuvan käyttäjät tulevat varmasti innostumaan siitä aivan yhtä paljon kuin me itsekin!
Muilta osin viime viikkojen sana on ollu ilman muuta yhtenäistäminen. Koska V3:sta on suunniteltu ja toteutettu niin pitkän aikajakson kuluessa, osaa aiemmin suunnitelluista toiminnoista on kehitetty nykyisen linjauksen mukaiseksi. Haluamme tarjota heti julkaisun yhteydessä kaikille Harhakuvan käyttäjille mahdollisimman virtaviivaisen ja helppokäyttöisen sivuston, joten pieniinkin yksityiskohtiin on tärkeä panostaa!
Henkilökohtaisesti odotan kovasti häämöttävää V3:n julkaisua. Huomattavasti parantuvan käyttöliittymän lisäksi panostamme jatkossa entistä kovemmin myös palvelun laadunvalvontaan, mistä kertoo Iikan ilmoittama valvojarekry. Olen varma, että näillä eväillä saadaan Harhasta paikka, johon on nykyistäkin mukavampi uppoutua! :)
Kirjoittanut: Tuomo Tomperi