Uuden Harhakuvan toinen testausvaihe alkaa

Kirjoitettu 14.04.09

Viime kirjoituksesta onkin jo aikaa, mutta töitä on paiskittu jatkuvasti siitä huolimatta. Olen ylpeä voidessani todeta, että Harhakuvan uuden version viimeinen testausvaihe alkaa viikonlopun aikana.

Tämä uusi versio, tai "V3", on tällä hetkellä siinä pisteessä, että lähes kaikki julkaisuun tähdätyt ominaisuudet on toteutettu toimiviksi. Tämä viikko käytetään vielä jäljellä olevien toimintojen toteutukseen, jotta viikonloppuna voidaan aloittaa laajamittainen käytettävyystestaus. Tällä hetkellä ollaan jo hyvin lähellä vaihetta, jossa uuden version käyttäminen on täysin toimivaa ja luontevaa. Ensi viikon aikana ainoastaan testauksessa ilmenevät virheet ja bugit täytyy vielä korjata.

Mitä Harhakuvan käyttäjien sitten tulisi odottaa tulevalta versiolta?

Huimasti parantunut ulkoasu

V3 on suunniteltu muistuttamaan nykyistä Harhakuvaa, mutta viemään graafisen tason toiseen potenssiin. Harhakuvan ilme säilyy, mutta nyt se tuodaan lopultakin vuoden 2009 tasolle. Entistä tyylikkäämmät puitteet tarjoavat käyttäjille entistä mukavamman paikan viihtyä vaikka vähän pitempäänkin.

Selkeys

Uuden Harhakuvan tärkeimpiä ohjenuoria on ollut parantaa selkeyttä, vaikka uusia ominaisuuksia lisätäänkin. Jokaista V3:n sivua on mietitty pitkään ja hartaasti, jotta käyttäjille voitaisiin tarjota mahdollisimman yksinkertainen ja helppokäyttöinen ympäristö. Uskomme vakasti siihen, että yksityiskohdat tekevät hyvästä palvelusta loistavan.

Uskomme, että uuden Harhakuvan käyttö tulee sujumaan teiltä käyttäjiltä kuin tanssi.

Näyttelyt, albumit ja kokoelmat

V3:n myötä tulee vihdoinkin mahdolliseksi koostaa omista töistä kokonaisuuksia! Selkeästi yhteen kuuluvat kuvat voi sarjoittaa, jolloin muut pääsevät näkemään kokonaisuuden juuri siten, kuin itse olet ajatellut. Kappaleista voi koostaa albumeja, jolloin kappaleiden soitto tapahtuu keskitetysti albumin sivulta. Näin oman musiikin jakaminen muille internetin käyttäjille on entistäkin helpompaa, kun uuden julkaisun kaikki kappaleet löytyvät samasta osoitteesta. Kaunokirjailijat innostuvat varmasti siitä, että jatkokertomukset on nyt todella helppo ketjuttaa yhdelle ja samalle sivulle. 

Mikä parasta, julkaistuja kokonaisuuksia voi koska tahansa muokata ja laajentaa - täysin rajoituksetta.

Täysin uudistunut tapahtumien hallinta

Nykyisellään uudet tapahtumat - kuten kommentit tai kavereiden toimet - hukkuvat aivan liian helposti. Kun tapahtumasivulla on kerran vieraillut, häipyvät ilmoitukset bittitaivaaseen. V3:n myötä tähän on tulossa erittäin suuri muutos. Saapuvat tapahtumat ovat paitsi monipuolisempia, myös huomattavasti helpommin hallittavissa. Voit arkistoida uusia tapahtumia, joten pystyt koska vain halutessasi palaamaan tapahtumasivulle katsomaan, kuka kavereistasi lisäsikään äskettäin sen uuden työn tai kuka vastasi kommenttiisi. Aivan niin, kommentteihin voi V3:n myötä jopa suoraan vastata ;)

Enemmän valtaa käyttäjille

Käyttäjien toimet ja mielipiteet nostetaan V3:n myötä korkeammalle kuin ennen. Tällä kertaa esimerkiksi viikon työn - tai itse asiassa töiden (!!) - äänestyksessä käyttäjillä on todellista valtaa, sillä nämä kunniavalinnat toteutetaan ylläpidon ja käyttäjien yhteisäänillä. Aikaisemminhan käyttäjien ehdotukset kyllä käsiteltiin, mutta päätöksen teki silti täysin ylläpito. Nyt olemme pyrkineet malliin, jossa päätöksiä tehdään yhdessä - vähän niinkuin vaikkapa Idolssissa ;D

Myös käyttäjien ilmiannoilla on jatkossa suurempi merkitys. Luomme jatkuvasti taustalle järjestelmää, jolla heikot työt saadaan karsittua varmasti ja reilusti sivummalle, jotta käyttäjämme pääsevät selaamaan laadukasta ja vaivalla toteutettua materiaalia. Haluamme kuunnella käyttäjiämme jatkossa entistä kovemmin laadunvalvonnassa.

Kultajäsenyys ja uudet ominaisuudet

Vaikka V3 julkaistaankin pian, ei kehitys suinkaan pääty siihen. Olemme jo suunnitellet useita julkaisun jälkeisiä ominaisuuksia, jotka lisätään järjestelmään huomaamatta tasaisin väliajoin. Tähän liittyvät myös puhutut kultajäsen-ominaisuudet. Tarkoituksenamme on tarjota jo olemassaoleville kultajäsenille hieman extraa, ja tuoda myöhemmin uusia ominaisuuksia käyttäjien iloksi.

Kaiken kaikkiaan olen itse tällä hetkellä erittäin innoissani Harhakuvan suhteen. Yli kaksi vuotta kestäntyt kehitystyö on saapumassa siihen pisteeseen, missä voimme lopultakin jakaa tehdyn työn teidän kaikkien kanssa. Palataanpa asiaan julkaisun merkeissä!

Kirjoittanut: Tuomo Tomperi

Kommentoi: